Viitaten linkin kuvatekstiin... "Oikealla oleva led-lamppu poistettiin myynnistä, koska sen suojakuori on mahdollista ruuvata auki, vaikka polttimo on paikoillaan."
Tuossa ei kerrota, pääseekö tässäkään kohtaa vielä jännitteellisiin osiin käsiksi. Ja toisaalta, moniko oikeasti lähtee tuollaista avaamaan polttimon ollessa valaisimessa ja vielä päälläkin? Ja onko tuo ainoa laite, jossa voi niin tehdä? Eikö esimerkiksi ihan tavallinen E-kanta ole jo paljon vaarallisempi? Tulee väkisin olo hätävarjelun liioittelusta.
Eikä muuten ole tullut mieleenkään pitää tuollaista lamppua vaarallisena. Piti oikein tarkistaa ja kyllä tuosta yhdestä kattolampussa olevasta löytyy ruuvit ihan samaan tapaan. Hyvin on kuitenkin vuoden päivät toiminut, eikä ole tullut mitään pakottavaa tarvetta avata edes sillämielellä, että sisuskalujen laatuun tai laaduttomuuteen olisi tutustunut.
Näyttää jokatapauksessa erehdyttävästi tuolta:
http://www.dealextreme.com/p/gu10-3w-3-led-3500k-260-lumen-warm-white-light-bulb-ac-85-245v-65345Eli saattaa hyvinkin olla ihan saman tehtaan tuotantoa hieman erilaiseen pakettiin pakattuna. Turvallisuus on selkeästi todettu jokatapauksessa arpapeliksi ja tilaamalla hinta jää murto-osaan Suomen hinnoista, joten ei liene ihme, jos tilausmäärät kasvavat entisestäänkin.
Varmasti hyviäkin perusteluja ja selkeitä vaaranpaikkoja on ollut ja ihan hyvä sekin, että jotain seurantaa on. Samalla olisi kyllä varaa seurata turvallisuuden lisäksi muutenkin laatua. Kovalla kiireellä hehkulamput kieltoon ja tilalle "säästölamppuja", joista iso osa on laadullisesti täysin kelvotonta. Sitten päälle vielä turvallisuuspuutteet, niin jälleen voisi kysyä, olisiko kannattanut ottaa pari lisävuotta ja odotella vähän parempaa korvaavaa tekniikkaa?
Suomessahan sattuu verraten vähän onnettomuuksia sähkön kanssa niin ammattilaisilla, kuin normaaleilla sähkön käyttäjilläkin. Määrän soisi tottakai pysyvän pienenä, mutta valmiiksi pienestä määrästä vähentäminen pyrkii olemaan hankalaa ja monesti äärimmäisen kallistakin vaatien raskaita muutoksia moneen asiaan.
Tapaturmien lisäksi sähkölaitteet aiheuttavat myös tulipaloja. Niiden määrään on helpompi puuttua seuraamalla laitteiden laatua. Laadukas elektroniikka kun pyrkii olemaan huomattavasti vähemmän paloarkaa verrattuna halvimmilla mahdollisilla osilla tehtyyn ja "kyllä sen pitäs kestää"-mitoitettuun laitteeseen verrattuna.