Totta, sillä nyt jo Suomessa syödään sellaisia tuotteita, joita me itse olemme kasvattaneet ennen EU.ta, niin monet ruuat tuotetaan maissa joissa on "ties ja mitä" ... eteenkin raskasmetalleja ja eipä tästä ole montaa vuotta kun espanjalaisissa, vain yksi esim. ja lisääkin sitä vois kaivella, sillä ainakin yksi mittaustulos osoitti ko. maan tuotteissa ihmisuren märää, joka oli huomattava. SIIS, syömme häräntappajien kusta.
Samoin olen siirtanyt sivuun kiinalaiset tuotteet, sillä niissä voi olla mitä vain (kuten olemme lukeneet jo vuosia) esim. valmosipulit tulee joko kiinasta tai espanjasta. Silloin en syö niitä, soijaa kiinasta etc etc ..
Pelko tappavaa bakteeria kohtaan on lamaannuttanut espanjalaisten vihannesten viennin, kirjoittaa espanjalainen sanomalehti El País verkkosivuillaan. Vihannesten vienti on loppunut ainakin Keski-Eurooppaan, Venäjälle ja Iso-Britanniaan. Lehden mukaan Espanja aikoo vaatia Euroopan unionilta vahingonkorvauksia.
El País -lehden mukaan espanjalaisten vihannesten vienti ulkomaille on käytännössä lamaantunut ja maan koko vihannestuotanto kärsii epäilystä, jonka mukaan espanjalaiset kurkut olisivat saastuneita.
14 saksalaisen epäillään kuolleen espanjalasista kurkuista peräisin olevaan EHEC-bakteeriin.
Venäjä on kieltänyt kaikkien espanjalaisten vihannesten tuonnin maahan. Muun muassa Itävalta, Tsekki, Belgia ja Saksa ovat rajoittaneet vihannesten tuontia vain osittain. Pelko bakteerin espanjalaisesta alkuperästä on vaikuttanut myös joidenkin kevään hedelmien, kuten persikoiden ja nektariinien vientiin.
Vihanneskriisi on koetellut etenkin Almeríaa ja Granadaa. Esimerkiksi kurkun suurin viejä, Almerían maaseutu, on kärsinyt torstain jälkeen arviolta 43 miljoonan euron tappiot.
Yhä useammat haluavat tietää ruokansa alkuperän
Lauantai 8.10.2011
http://www.iltalehti.fi/ruoka/2011100814535705_ru.shtmlYhä useampi haluaa tietää mistä ruoka tulee ja kuinka sitä on käsitelty.
Lähellä tuotetun ruoan arvostus on Suomessa kasvussa. Sitran asiantuntijan mukaan yhä useampi kuluttaja haluaa lautaselleen puhdasta ja luonnollista ruokaa. Kuluttajat haluavat tietää, mistä ruoka tulee ja miten se on käsitelty.
Myös ruoan valintakriteerit ovat muutoksessa. Hinnan rinnalle on noussut tuotteen laatu. Lisäksi monet kuluttajat miettivät, miten ruoka vaikuttaa ympäristöön.
... paljon muutakin, joita vois listata. Suomessa kuitenkin kasvatetaan maailman puhtaimpia ruokia, pellolla. Ja sitä pitää suosia ja kaitpa ne pellot on kaivettava auki jonain hetkenä (maalailen piruja taululle/seinälle). TOTTA.