Kierrätyksessä auto saa kunnialliset hautajaiset
Autokierrätys herättää tällä hetkellä kiinnostusta enemmän kuin aiemmin. Viime heinäkuussa autoja romutettiin yli 6800 kappaletta ja määrät ovat olleet tämän vuoden puolella nousussa.
Kymenlaaksossa yksi autoja kierrättävä taho on Kuusakoski Oy. Yhtiön myyntijohtajan Markku Raidan mukaan autojen romuttaminen virallista reittiä on lyönyt itsensä läpi ja ihmiset tietävät miten toimia asian suhteen. Auto poistetaan rekisteristä romutustodistuksella ja sitä kautta se kirjautuu viralliseen järjestelmään.
- Autot on aikaisemminkin kerätty ja käsitelty Suomessa, mutta dokumentointi on ollut huonoa, Raita sanoo.
Kun pitkään palvelleesta autosta on aika luopua lopullisesti, voi ottaa yhteyttä lähimpään kierrätyspisteeseen ja toimittaa auton sinne. Toinen vaihtoehto on hoitaa romutustilaus netin välityksellä.
- Palveluun tunnistaudutaan pankkitunnuksilla. Sen jälkeen kirjataan auton tiedot ja suoritetaan auton poistaminen rekisteristä. Sen jälkeen kierrätyspisteen henkilökunta noutaa auton veloituksetta, Raita kertoo.
Mikäli kuitenkin haluaa käydä itse paikan päällä, mukaan täytyy ottaa auton asiapaperit ja henkilöllisyystodistus.
- Kierrätyspisteessä täytyy voida todeta kuka auton omistaa ja että sen sinne tuoneella henkillö on oikeus jättää auto romutettavaksi, Markku Raita selvittää.
- Asiakas saa lopuksi romutustodistuksen. Se on dokumentti, jolla voidaan todentaa esimerkiksi vakuutusyhtiölle, että auto on toimitettu oikeaan paikaan.
Käyttökelpoiset materiaalit otetaan talteen
Suomessa on vuodesta 2004 alkaen toiminut EU:n vaatimusten mukainen autojen kierrätysjärjestelmä.
Kierrätyspisteessä autosta puretaan talteen käyttökelpoiset osat. Lisäksi siitä poistetaan kaikki ongelmalliset komponentit, kuten akku ja renkaat. Sen jälkeen auto päätyy murskaamoon.
- Murskauksessa materiaalit erotellaan siten, että niitä voidaan käyttää joko raaka-aineena tai energiana. Minun mielestäni auto saa silloin kunnialliset hautajaiset, Raita sanoo.
Markku Raita uskoo, että innostus autokierrätykseen tulee säilymään ja vahvistumaan. Hänen mukaansa ihmisillä on halu toimia oikein.
- Kaikki haluavat tänä päivänä toimia vihreästi ja huolehtia siitä, että öljyt ja bensiinit eivät päädy luontoon, vaan tulevat asianmukaisesti käsiteltyä.
Lähde:
http://yle.fi/alueet/kymenlaakso/2011/08/kierratyksessa_auto_saa_kunnialliset_hautajaiset_2829519.html