Tutkijat odottavat vielä kovempaa järistystä - Tokioon
12.3.2011
YLE uutisiaMaanjäristysten tutkijat osaavat ennustaa tulevien järistysten tapahtumapaikat. Järistysten tarkan ajankohdan ennustaminen on vaikeampaa. Seismologit ovat kuitenkin vakuuttuneita, että Tokiota odottaa lähiaikoina vielä perjantain järistystäkin suurempi luonnonmullistus.
Seismologit ovat jo 30 vuoden ajan odottaneet Tokion suurta maanjäristystä. Tutkimustietoon nähden järistys on jo parisenkymmentä vuotta myöhässä, kertoo Uppsalan yliopiston seismologi Ari Tryggvason Dagens Nyheter -lehdelle. Maankuoren liikkeiden ennustamisessa aikaskaala voi olla kymmeniä vuosia.
Japani kuuluu maailman maanjäristysaltteimpiin alueisiin. Maa sijaitsee juuri kolmen mannerlaatan risteyskohdassa.
Euraasian laatta liikkuu idän suuntaan, Pohjois-Ameriikan laatta länteen ja Filippiinien laatta on Japanin kaakkoispuolella. Lisäksi vieressä on Tyynenmeren laatta.
Perjantain järistys johtui siitä, että Tyynenmeren laatta painui Pohjois-Ameriikan laatan alle.
Järistys ei vapauttanut lainkaan sitä jännitettä, joka on vuosikymmenten aikana muodostunut Euraasian ja Filippiinien laattojen yhtymäkohtaan noin 150 kilometrin päässä Tokiosta.
Japanin hallitus on varoittanut jo 1970-luvulta lähtien tokiolaisia tulossa olevasta luonnonmullistuksesta. Ihmisille on jaettu toimintaohjeita ja rakennukset on suunniteltu kestämään voimakkaita maanjäristyksiä.
YLE Uutiset