”Hämmentävää”24.11.2010
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt Kuluttajaviraston pyynnöstä laajan vertailun energiansäästölampuista. Vertailun mukaan energiansäästölampun hinta voi vaihdella yhdestä eurosta 38 euroon.Kuluttajaviraston mukaan lampun hinta riippuu kestoiästä ja ominaisuuksista, mutta silti esimerkiksi valontuotto ei aina vastaa pakkauksessa ilmoitettua.
Aluehallintoviraston mukaan lamppujen ”runsaus ja hintojen suuret erot voivat hämmentää kuluttajaa.”
Kuluttajan kannattaa tutustua lamppupakkausten merkintöihin ennen ostopäätöksen tekemistä, aluehallintovirasto neuvoo.
- Lamppua valitessa on tärkeää katsoa wattitehon lisäksi myös valon määrää kertova lumenarvo. Wattimäärä kertoo vain sähkön käytön mutta ei valontuottoa. Esim. jos säästölamppu tulee 60 watin hehkulampun tilalle, sen lumenarvon suositellaan olevan vähintään 700 lumenia. Kannattaa myös muistaa, että mitä suurempi teho lampussa on, sitä enemmän se kuluttaa sähköä.
- Monille lampuille luvataan pitkää polttoikää, mutta se voi jäädä haaveeksi. Jos lamppu jää liian lyhytikäiseksi niin siitä kannattaa ilmoittaa lampun myyneelle liikkeelle.
Kuluttajaviraston testien perusteella lampun elinikä ja valontuotto eivät aina vastaa ilmoitettua.
- Energialamput syttyvät yleensä hitaasti varsinkin kylmissä olosuhteissa. Myynnissä on myös suhteellisen nopeasti syttyviä energiansäästölamppuja. Välittömästi syttyviä vaihtoehtoja energiansäästölampuille ovat halogeenilamput, led-valot ja loisteputkivalaisimet, virasto toteaa.
- Energiansäästölamppua valitessa kannattaa pitää mielessä, millaiseen valaisimeen ja käyttötarkoitukseen lamppu tulee. Energiansäästölamput eivät ominaisuuksiltaan ja mitoiltaan sovi joka paikkaan. Parhaiten ne soveltuvat tiloihin, joissa valo on pitkään päällä, virasto neuvoo.
Hinta 1–38 euroa
Vertailun mukaan noin puolet (45 %) kaupoissa myytävistä energiansäästölampuista on 11 watin ja 15 watin lamppuja.
11 watin energialamput vastaavat parhaimmillaan valontuotoltaan lähes 60 watin hehkulamppuja ja 15 watin energialamput 75 watin hehkulamppuja. 11 watin energiansäästölampun hinta vaihteli yhdestä eurosta 26 euroon keskihinnan ollessa 9,90 euroa. 15 watin energialamppujen hintahaitari oli puolestaan 1–38 euroa ja keskihinta 10,70 euroa.
Lamppujen hintaan vaikuttavat muun muassa niiden kestoikä ja muut ominaisuudet, virasto sanoo. 15 000 tuntia kestävien 11 watin lamppujen keskihinta oli 13 euroa ja 15 watin lamppujen 14 euroa. 6 000 tuntia kestävien 11 watin lamppujen keskihinta oli puolestaan 6,20 euroa ja 15 watin lamppujen 7,20 euroa.
Lamppujen hintaan vaikuttavat muun muassa niiden kestoikä ja muut ominaisuudet.
FAKTAKULMA:Kuluttajavirasto on vertaillut aluehallintovirastojen kanssa 48 tuotemerkin ja 715 erilaisen energiansäästölampun hintoja. Vertailun kohteena olivat E27-kierrekantaiset lamput, joilla voidaan korvata hehkulamppuja kodeissa. Kapeakantaiset E14- ja pistokantaiset lamput sekä 12V energiansäästölamput jätettiin vertailun ulkopuolelle. Tiedot kerättiin syyskuussa 115 vähittäisliikkeestä eri puolilta Suomea.
Aluehallintoviraston sivut