20 tiedemiestä pelastettiin sulavalta jäälautalta
14.7.2008 22:43
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200807147946593_ul.shtmlIlmaston lämpeneminen vei venäläistutkijat pulaan.
20 venäläistä tiedemiestä pelastettiin odotettua nopeammin sulavalta jäälautalta Jäämerellä sunnuntaina, Venäjän Arktisen ja antarktisen instituutin edustaja Sergei Boliasnikov kertoi.
- 20 napatutkijaa ja heidän kaksi koiraansa kiipesivät pelastusalus Mihail Somovin kannelle myöhään sunnuntaina, Boliasnikov sanoi uutistoimisto AFP:lle.
Tutkijat olivat työskennelleet syyskuusta lähtien alun perin kuuden kilometrin mittaisella jäälautalla. Kun heitä pelastamaan saapuneet jäänmurtaja ja Mihail Somov -alus saapuivat paikalle, jäälautan pituus oli enää 600 metriä.
Boliasnikovin mukaan kaikki tieteelliset ohjelmat jäälautalle perustetulla tutkimusasemalla on lopetettu. Eilen tutkijaryhmä oli matkalla kohti Murmanskia.
Ilmaston lämpeneminen on aikaistanut sään lauhtumista keväisin pohjoisella napa-alueella. Sen seurauksena jääpeite on kutistumassa ja tutkimusretket jäälautoille ovat käymässä entistä vaarallisemmiksi.