Leluton lapsuus innosti keräämään
Turun Sanomat 16.6 2010 03:00:54
Marketta Tammen lelukokoelma tuo muistot pintaan .. hetken pisti miettimään `omia romuja´ ..
Vanhalinnan Härkätallissa tulijaa tervehtii suuri, vaalea puuauto. Se on lietolaisen keräilijän Marketta Tammen lelukokoelman aarre. Auto on 1950-luvulla varakkaan perheen pojalle joululahjaksi teetetty uniikkikappale.
Yrittäjänä työskentelevä Tammi bongasi sen läheltä työpaikkaansa eräästä osto- ja myyntiliikkeestä, mutta liikkeen omistaja totesi, ettei lelu ole myytävänä. Kahden kuukauden sinnikkään pehmittelyn jälkeen Tammi sai auton itselleen.
Marketta Tammen keräämien vanhojen lelujen kokoelmasta on koottu neljän huoneen näyttely Liedon Vanhalinnaan. Vanhimmat esillä olevista leluista ovat 1930-luvulta. Näyttelyä rakentaessa suurin haaste oli päättää, mitkä Tammen omistamista aarteista jätetään näyttelystä pois. Esillä olevien nukkejen, autojen, pelien ja kirjojen lisäksi häneltä löytyy esimerkiksi 500 paperinukkea ja tuhansia kiiltokuvia.
Tammi pohtii, että yksi syy keräilyhimoon on se, ettei hänellä itsellään ollut juurikaan leluja lapsena. Hän syntyi pieneen maalaistaloon ja jakoi vähät lelunsa sisarustensa kanssa. Joululahjaksi Tammi ja hänen sisarensa saivat pikkuruisia plastiikkanukkeja, joille ommeltiin vaatteita. Ensimmäisen ison nukkensa hän sai vasta vuonna 1953 Turun tyttökouluun mennessä. Hän teki sen itse käsityötunnilla.
– En kokenut lapsuuttani köyhäksi. Pihapiirissä oli paljon lapsia, joiden kanssa keksimme pihaleikkejä ja rakensimme itse leluja.
.. vaikkas ei näistä serrikamoista taida museoon olla -vai mitäs muut `keräilijät´ mieltä ?
(eegas taitaa jonkin sortin säilytysasioita -tavaroita kerätä .. mut mut ettäs oikein esillepanoa)??
.. ja kaitpa tuon lelutavarankin `kierrätys´ .. ois tärkeetä -vanhaa, laadukasta piiloon?