Puolustusvoimat ei selvittämättä niele saariston tuulimyllyjä
Kotkan Energian suunnitelmat rakentaa tuulivoimaloita saaristoon Puolustusvoimien maalle mutkistuvat, Ylen Kymenlaakson alueuutiset kertoo. Puolustusvoimia kiinnostavat tuulivoimaloiden mahdolliset vaikutukset ilma- ja merivoimien tutkavalvontaan.
VTT selvittää, aiheuttavatko tuulivoimalat harhakaikuja ja peittoalueita puolustusvoimien tutkasignaaleihin. Kotkan Energian toimitusjohtaja Vesa Pirtilä kertoo Ylelle, että selvitys vaikuttaa koko maan tuulivoimahankkeisiin.
Pirtilän mukaan selvityksestä tulee pitkä ja kallis. Sitä ei ole vielä aloitettu rahoituksen puutteen takia. Saattaa olla, että kotkalaisia tuulivoimaloita nähdään Puolustusvoimien mailla aikaisintaan vuonna 2011.
Kotkan Energia suunnittelee tuulivoimaa Långön saarelle ja Rankkiin.
Mahdollinen tutkaongelma on noteerattu muuallakin. Esimerkiksi Saksassa joitakin uusia tuulivoimasuunnitelmia on lykätty, koska puolustusvoimat pelkää niiden häiritsevän tutkia. Myös Yhdysvalloissa selvitetään samaa asiaa.
Times Online kertoi viime toukokuussa, että Britannian lennonjohtopalveluista vastaava National Air Traffic Services on tilannut maailman suurimmalta tutkavalmistajalta Raytheonilta maailman ensimmäisen järjestelmän, jolla voi nähdä tuulivoimaloiden taakse.
Häivetekniikasta voi olla apua. Ainakin Vestas on jo kehittänyt ja testannut turbiininlapoja, joissa on käytetty häivetekniikka.
Lähde:
http://www.tekniikkatalous.fi/energia/article361892.eceTuuliturbiinit katoavat tutkista häivetekniikalla
Tuuliturbiinit eivät ole puolustusvoimien ja ilmailualan suuressa suosiossa, koska tutkat sekoittavat tuuliturbiinien pyörivät lavat helposti lentokoneisiin. Huoli jopa hidastaa tuulipuistojen leviämistä. Esimerkiksi Saksassa joitakin uusia tuulivoimasuunnitelmia on lykätty, koska puolustusvoimat pelkää niiden häiritsevän tutkia. Myös Yhdysvallat selvittää, haittaavatko tuuliturbiinit tutkien tehokkuutta.
Ratkaisuja ongelmaan voi olla useampiakin. Kehitteillä on esimerkiksi tuuliturbiineja, joissa hyödynnetään häivetekniikkaa.
Vestas on kehittänyt ja testannut turbiininlapoja, joissa häivetekniikka on käytetty. Kehitystyössä on mukana puolustusteknologiaa valmistava Qinetiq. On suhteellisen yksinkertaista piilottaa kohteita tutkilta esimerkiksi päällystemateriaalien avulla, mutta sama ei toimi tuuliturbiineiden kanssa, koska päällystäminen toisi merkittävästi lisäpainoa lapoihin. Lisäksi lavat taipuvat tuulessa, joten päällysteet todennäköisesti murtuisivat.
Tutkalta piilossa pysyvä lapa onkin suunniteltu uudestaan alusta lähtien, mutta kuitenkin niin, etteivät kustannukset Vestaksen mukaan nouse merkittävästi. Vestas ei kerro vielä tarkempia yksityiskohtia. Tuottaakseen tarpeeksi energiaa, tutkilta piileskelevien lapojen täytyy kuitenkin muistuttaa tavanomaisia lapoja niin paljon kuin mahdollista.
"Lavat on täytynyt suunnitella alusta alkaen uusiksi sisuksia myöten", sanoo Sheffieldin yliopiston absorboivien materiaalien professori Lee Ford.
Häivetekniikkaa hyödyntävät lavat eivät ole ainoa mahdollisuus. Myös tutkia voidaan kehittää niin, että ne osaavat tunnistaa tuuliturbiinit. Esimerkiksi Britannia aikoo kehittää tarkoitukseen sopivaa tutkateknologiaa lennonjohdon käyttöön.
Teknologiayhtiö Cambridge Consultants on jo kehittänyt turbiinit havaitsevan tutkaratkaisun. Sen keksintö tuottaa 3d-kuvan tuulipuistosta, jonka avulla tuuliturbiinin lavat voidaan erottaa ilmassa kiitävästä lentokoneesta. Teknologiaa on jo testattu, ja ilmailuviranomaiset Britanniassa tutkivat sen soveltuvuutta laajaan käyttöön.
Lähde:
http://www.tekniikkatalous.fi/energia/article340685.eceMielenkiinnolla jäämme odottamaan, että paljonko myllyjä ehditään rakentaa vääriin paikkoihin ja purkaa myöhemmin pois. Ehkäpä sekin selviää, paljonko tämä häiveteknologia tulee maksamaan. Tunnetusti kyseessä ei ole mitään halpaa tekniikkaa ja sitä kehittävät tahot pitävät keksintönsä kovin pienen piirin tietoisuudessa.