Elektroniikkaromua uusiokäyttöön yhä varsin niukasti
Sähkö- ja elektroniikkaromua korjataan kuntoon tai käytetään varaosina yhä lain tavoitteisiin nähden niukasti. Kolme vuotta voimassa ollut tuottajavastuu ei toimi niin kuin pitäisi ja ongelmia on puitu tuomioistuimissa asti. Suomen elektroniikan kierrättäjien hallituksen puheenjohtaja Pentti Kallio vaatii alalle tiukempaa valvontaa. Hän sanoo, että lakia kierretään varsinkin kännyköiden uusiokäytössä.
Lain mukaan sähkö- ja elektroniikkalaitteet on ensisijaisesti käytettävä uudelleen kokonaisena tai osina. Ostajien maksaman tuottajavastuun mukaan raaka-aineiksi murskaus on sallittua vasta, kun tuote on täysin käyttökelvoton.
Sähkö- ja elektroniikkaromun tuottajavastuu on ollut voimassa kolme vuotta, mutta se ei vieläkään toimi niin kuin pitäisi. Ongelmia on puitu jopa tuomioistuimissa. Nyt kierrättäjien eli tuottajayhteisöjen Sertyn ja Neran on laitettava uusiokäyttönsä kuntoon tai niitä uhkaa kuukausittainen 25 000 euron uhkasakko.
Suomen elektroniikan kierrättäjien hallituksen puheenjohtaja Pentti Kallio vaatii alalle tiukempaa valvontaa. Hän sanoo, että lakia kierretään varsinkin kännyköiden uusiokäytössä. Kallion mukaan Nokia rikkoo lakia murskaamalla uusiokäyttöön kelpaavia kännyköitä.
Nokia kiistää väitteet. Nokia Market -yksikön ympäristöasioista vastaavan johtajan Markus Terhon mukaan Nokialle kierrätykseen palautuvat puhelimet ovat 5-10 vuotta vanhoja, ja niiden uudelleenkäyttöpotentiaali on pieni.
YLE Uutiset
.. olen tuossa pyöritellyt ko. asiaa -etsinyt "mitä tuosta on lisää" tämän kirjoituksen jälkeen .. nooh, enhän mä ole mitään löytänyt ??
Olisi vaan kiinnostavaa tietää "mitä on tapahtunut" .. onko sakkoja saatu ja onko asian eteen tullut parannusta (?)Ylen uutisia - vanhaa, mutta mielenkiintoista