Saastesumu esti toista sataa lentoa Pekingin kentällä
10.1.2012
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2012/01/saastesumu_esti_toista_sataa_lentoa_pekingin_kentalla_3161914.htmlPekingissä Kiinassa yli 150 lentokonetta on joutunut jäämään kentälle tai laskeutumaan muualle paksun saastesumun vuoksi. Yhdysvaltain mukaan saasteita oli niin paljon, etteivät mitta-asteikot riittäneet niille.
Pekingin kansainvälisen lentokentän verkkosivun mukaan tiistaiaamuna jäi lentämättä tai myöhästyi 155 lentoa. Muualle ohjattiin muun muassa eurooppalaisten Air France ja Lufthansa-yhtiöiden koneet Pariisista ja Tokiosta.
Kiinalaisten meteorologien mukaan näkyvyyttä oli vähimmillään vain 200 metriä, vaikka virallisesti ilmanlaatu sai arvosanan "hyvä". Yhdysvaltain suurlähetystöllä on Pekingissä oma mittarinsa, jonka mukaan ilmassa oli miltei koko tiistaiaamun ajan niin paljon pienhiukkasia, että numerot loppuivat.
Yhdysvaltain mittarin ylin luku on 500. Jo 150 kertoo epäterveellisistä hiukkasmääristä, 200 erittäin epäterveellisistä ja 300 hengenvaarallisista.Kiina lupaa tarkentaa mittauksiaKiinalaisviranomaiset mittaavat ilmasta suurempia hiukkasia kuin yhdysvaltalaiset. Uutistoimisto AFP kertoo pyytäneensä heiltä kommenttia pienhiukkasista, mutta he eivät vastanneet.
Yhdysvaltain suurlähetystön ja Pekingin ilmatieteilijöiden ilmoittamien saastemäärien erot eivät ole epätavallisia. Ne ovat kiinnittäneet myös kansalaisten huomiota. Viranomaiset ovatkin luvanneet tarkentaa omaa tiedotustaan uuden vuoden alussa, mikä Kiinassa tarkoittaa tammikuun 23. päivää.
YK:n luettelossa Peking on yksi maailman saastuneimpia kaupunkeja. Pääsyitä ovat energiankulutuksen ja autojen lisääntyminen. Hiili on Pekingissä edelleen tavallinen energianlähde.