”Suomi saa palkinnoksi hyvästä metsänhoidosta kymmenien miljoonien laskun”12.12.2011
uutiseen AAMULEHTIEtelä-Afrikan Durbanissa sunnuntaina päättynyt YK:n ilmastokokous hyväksyi tiekartan kohti maailmanlaajuista ilmastosopimusta. Sopimuksen valmistelut aloitetaan välittömästi ja valmista pitäisi olla vuoteen 2015 mennessä.
Suomen kannalta ongelmallista päätöksessä on metsien hiilinielun laskentatavan muutos. Vuoden 2013 alusta alkaen metsäpinta-alan vähenemistä ei voi enää kompensoida metsien hiilinielulla.
Hiilinielu syntyy, mikäli puuston kasvu on puuston poistumaa suurempi. Suomessa kasvu on vuosittain kymmeniä miljoonia kuutiometrejä suurempi kuin poistuma.
Suomi on metsäinen maa, mutta metsäpinta-ala pienenee vuosittain rakentamisen ja infrastruktuurin kehittymisen vuoksi. Metsää raivataan noin 20 000 hehtaaria vuodessa, koska maa halutaan muuhun käyttöön. Tästä aiheutuu vuosittain 3,8 miljoonaa tonnia hiilidioksidipäästöjä.
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton MTK:n mukaan Suomi joutuu jatkossa maksamaan pahimmassa tapauksessa kymmeniä miljoonia euroja päästömaksuja. Suomen metsien kokonaispuuston määrä on kuitenkin lisääntynyt noin 30–40 miljoonan kuutiometrin vuosivauhtia sitoen vuosittain jopa 50 prosenttia maan hiilidioksidipäästöistä.
– Ei tällä ole yleisen oikeudenmukaisuuden ja maalaisjärjen kanssa mitään tekemistä, toteaa MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila liiton tiedotteessa.
– 40 miljoonan puukuutiometrin hiilinielun markkinahinta olisi nykyisellä EU:n päästökauppajärjestelmän 8 euron hinnalla noin 300 miljoonaa euroa ja 25 eurolla jopa 1 000 miljoonaa euroa. Palkinnoksi hyvästä metsänhoidosta ja metsiemme kasvusta saamme nyt kymmenien miljoonien eurojen laskun, Marttila päivittelee.
– Suomen hallituksen on nyt tehtävä kaikkensa, että EU:n sisäisessä taakanjaossa löytyy sellainen ratkaisu, jossa Suomen metsien hiilinielusta ei ainakaan jouduta maksamaan.